Tee oikeat asiat

Henkilökohtainen fokus ja ajanhallinta

FranklinCoveyn Fokus-valmennusohjelma tarjoaa yksilöille ja organisaatioille työkaluja, jotka auttavat keskittymään kaikkein olennaisimpaan. Fokus-ohjelmassa opetellaan tunnistamaan ja toteuttamaan tärkeimmät prioriteetit eli saamaan oikeat asiat tehdyksi ja keskittymään siihen, mikä on olennaisinta eikä vain kiireellisintä.

Todella tehokkaassa ajankäytössä on kyse pikemminkin työn karsimisesta kuin sen lisäämisestä. Olemmeko varmasti varanneet tarpeeksi aikaa tärkeimpien tavoitteidemme toteuttamiseen? Vai yritämmekö tehdä aivan liikaa ja aivan liian monella osa-alueella niin, että emme oikeastaan saa mitään tehdyksi kunnolla?

Ajanhallinta, oikeiden asioiden tekeminen ja parempien tulosten saavuttaminen kaikilla tärkeillä osa-alueilla niin, että aika tuntuu riittävän muuhunkin, vaatii prioriteettien säännöllistä suunnittelua.

FranklinCoveyn tehokkuusohjelmaa kutsutaan joskus toisen sukupolven ajanhallinnaksi. Ohjelman ratkaisut tekevät pesäeron perinteisiin valmennusohjelmiin, ja ne etenevät sisältä ulospäin eikä päinvastoin.

Valmennus perustuu yksinkertaiseen mutta erittäin tehokkaaseen viikoittaiseen ja päivittäiseen suunnitteluun.

Valmennuksessa osallistujia autetaan luomaan suunnittelutyökaluja, jotka soveltuvat heidän omaan tilanteeseensa ja käytössä oleviin työkaluihin, kuten Microsoft Outlookiin, Lotus Notesiin tai paperisiin kalentereihin.

Prosessin perustana on rakenne, jota kutsumme tuottavuuspyramidiksi. Kun pyramidi rakentuu omille arvoillesi ja prioriteeteillesi, voit luoda tavoitteille erilaisia aikahorisontteja. Näiden tavoitteiden perusteella voit suunnitella viikkosi ja sitä kautta priorisoida päiväsi tavoitteet.

FranklinCoveyta pidetään nykyisin maailman johtavana yrityksenä ajanhallinnan saralla. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat osallistuneet Fokus-kursseillemme ja saavuttaneet tuloksia, jotka saavat heidät suosittelemaan valmennusohjelmaa ystäville ja kollegoille kerta toisensa jälkeen.

Mistä pohjimmiltaan on kyse? Tunteesta, että voi saavuttaa haluamansa tavoitteet ilman stressiä. Niin yksinkertaista se oikeastaan on.